sunnuntaina, syyskuuta 01, 2013

Akne ja aknearvet

Niinkuin aikasemmin olen kertonutkin, niin teimme A:n kanssa opinnäytetyön aknen hoitamisesta plastiikkakirurgisesti ja kuinka kosmetologi auttaa hoidoissa. Työssä kuitenki käsiteltiin myös vähän aknea, joten ajattelin vähän kertoa tännekin aknesta. Se on kuitenkin todella monelle nuorelle tai nuorelle aikuiselle ihan arkipäiväinen juttu ja jos joku ei ole ollut tietoinen hoitomahdollisuuksista ja tämä häntä auttaa, niin olen enemmän kuin onnellinen! :) Korostan tässä vielä, että tähän postaukseen kirjoittamani jutut ovat pääosin mun ajatuksia. 

Mulla on niin paljon asiaa tästä aiheesta, että yritän kertoa lyhyesti, mutta tästä tulee varmasti pitkä postaus :D

kuva we heart it

Monet luulee kärsivänsä pahasta aknesta vaikkei oireita juuri olekaan. Muutama näppy ei tarkoita, että on akne, vaan se voi johtua yleensä ihonhoitotottumuksien puutteesta. Kasvojen ihon hoidosta olen kirjottanu oman pläjäyksen ja se löytyy tästä

Sitten on myös sellaisia, jotka ovat kärsineet aknesta ja iho on parantunut, mutta eivät ymmärrä vaihtaa tuotteita normaaleihin ihotyypilleen sopiviin tuotteisiin. Yleisin on esim. todella kuivattava kasvovesi. "Mulla on niin rasvanen ja epäpuhdas iho, että pyyhkäsen vaan tällä alkoholillisella kasvovedellä enkä kosteuta ollenkaan" - kuuluu monesti heidän suustaan. Kun iho ei saa ulkoisesti tarpeeksi kosteutta, niin se aattelee, että sen pitää sisältä päin pukata rasvaa pintaan ja ihoon tulee rasvaisuuden tunne. Siksi on tärkeää kosteuttaa myös rasvaista ihoa, että tasapaino säilyy. Ja yleensä lääkekuurin jälkeen iho on todella kuiva ja sitä pitäisi kosteuttaa eikä esim. kuivattaa lisää alkoholilla :)

 Kuva We heart it
  


Mutta sitten itse akneen. Kaikkihan varmasti tietää miltä se näyttää, mutta lyhyesti sanottuna se on talirauhaskarvatupen krooninen tulehduksellinen sairaus ja siinä näkyy mustapäitä, erilaisia ja erikokoisia näppyjä; joskus jopa kyhmyjä. Oikealla näkyy kuva yleisimmästä aknetyypistä: papulapustulaarisesta aknesta. Lievempänä voi olla esim. komedoakne ja vakavampana nodulaarinen eli kyhmyakne.  kuva täältä

Tässä vasemmalla puolella olevasta kuvasta voi erottaa myös niitä kyhmyjä oikeassa poskessa, jotka voi aiheuttaa myös keskenään onteloita. Ne on tosi kipeitä ja aiheuttaa yleensä pahojakin arpia. Kuva täältä Aknetyyppejä on monenlaisia muitakin esim. aikuisiän aknea ja mekaanista aknea. 

Aknen perimmäistä syytä ei edelleenkään tiedetä tarkasti. Syynä voi olla esim. muutokset bakteerifloorassa, perimä ja hormoonimuutokset.

En halunnu pistää enempää pahempia kuvia aknesta, mutta löydätte niitä, kun kirjoitatte googleen "akne" tai "acne" :) 

Twitter / AcneSkinSite: The Best Cure For Acne... ...

Aknesta ei kannata kärsiä, vaan hankkia siihen apua. Aluksi voi kokeilla normaaleja ihonhoitorutiineja oikeilla tuotteilla, terveellisiä elämäntapoja, juoda paljon vettä, käydä kosmetologilla, muistaa vaihtaa tyynyliina tarpeeksi usein (iho on sitä vasten joka yö), huolehtia välttämättömistä rasvahapoista jne.

Jos edellämainitut neuvot ei muutaman kuukauden aikana ala toimimaan, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Monesti naispuolisille ihmisille alkavaan akneen auttaa e- pillerit. Jos nekään eivät auta ihotautilääkäri määrää yleensä A-vitamiinijohdannaisen lääkekuurin sekä paikallisia tulehduksia voidaan helpottaa myös antibioottikuureilla. Lääkekuuri saattaa monesti kuivattaa aika rankastikin ihoa ja limakalvoja, joten kannattaa varautua hyvin kosteutukseen ja esim. silmätippoihin.


 FancyBazar | via Tumblr





Lääkekuurin jälkeen monesti aknesta jää muistoksi arvet. Niitäkin voi olla kahdenlaisia; kuopalla olevia ja koholla olevia eikä net ole niin vahvaa ja samanväristä ihoa. Akne ei ole vaan fyysinen sairaus, vaan se vaikuttaa myös psyykkeeseen. Aknen ja niistä syntyvien arpien koetaan olevan esteettinen haitta varsinki naisten keskuudessa ja niitä yritetään kaikin tavoin piilotella. Onhan se selvää, että se vaikuttaa itsetuntoon, kun kauneusihanne on mitä on. Kaikki ajatukset voivat pyöriä vain niiden piilottamisen ympärillä ja pelätään muiden ihmisten reaktioita omaan ihoon.

Arpia ei vaan saa välttämättä ikinä pois ja vaikka niitä hoitaisikin, niin tulokset ei näy heti, vaan ne vaatii lukuisia hoitokertoja. Lieviin arpiin voi toimia esim. kosmetologin tekemä timantti- tai mikrohionta sarjahoitoina, mikroneulaus tai vahvemmat kuorinnat. Syvempiin arpiin tarvitaan jopa ihotautilääkäriä tai plastiikkakirurgisia toimenpiteitä, esim. laser- kuorinnat ja kemialliset kuorinnat. Kaikkia näitä hoitoja tulisi tehdä sarjahoitoina ja monesti rahatilanne tulee siinä vastaan; etenkin kun aknearvista kärsii yleensä juuri nuoret aikuset, jotka on suurimmaksi osaksi opiskelijoita.

Tumblr 

Monesti en ole edes huomannut aknearpia, kun joku sanoo, että "mulla on ihan hirveät arvet poskissa". Täytyy todella tarkkaan tiirata muutaman sentin päästä, että ne edes näkyy. Todella harvalla kuitenkin on tosi syvät arvet. Jokaisella, joka ne kokee esteettisesti haitaksi itellään luulee, että kaikki kiinnittävät niihin hirveästi huomiota, vaikkei todellisuudessa ne välttämättä näy ollenkaan. Tietysti ilman meikkiä, kuumassa, kylmässä ja rasituksessa ne voi näkyä esim. punertavana.  

 ♥

 Vinkkejä ihonhoitoon:

1. Puhdista kasvot aamuin illoin ihotyypille sopivilla tuotteilla

2. Jos hikoilet, peseydy

3. Älä unohda kosteuttaa ihoa

4. Pese hiukset äläkä oo rasvaletti (hiuksista irtoaa rasvaa ihoon)

5. Myös esim. hiuslakka voi tukkia hiusrajassa ihohuokosia
ja aiheuttaa näppyjä

6. Juo vettä paljon

7. Syö terveellisesti; paljon A-vitamiinia ja muitakin
vitamiineja! Liian
maustettu ruoka ei sovi aknelle.

8. Vaihda tyynyliinat usein

9. Hanki apua ihonhoitoon, jos se vaikuttaa itsetuntoon

10. Älä käytä kuivattavia tuotteita liikaa

11. Älä raavi, puristele tai mitenkään näperrä sormilla
näppylöitä.. eikä varsinkaan, jos iho on tulehtunut
(eikä likaisilla käsillä!)

12. Älä käytä tekstiilejä, jotka tukahduttaa näppylöitä alleen,
kuten pipot ym.

13. Älä stressaa! :) 


Cameron Diaz Kuva täältä



Laitan myöhemmin vielä postausta meikkipohjan
teosta, jos on aknearpia :)

-Mirka

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitti tästä hyödyllisestä postauksesta. Tuli tarpeeseen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jee, tosi hyvä ja kattava postaus :)

Mirka kirjoitti...

Anonyymi ja Lara: Kiitos positiivisesta palautteesta :) pus

Anonyymi kirjoitti...

Googlailin jälleen ehkä miljoonatta kertaa kaikkia aknejuttuja netistä, ja päädyin sattumalta sun blogiin!
En suoranaisesti voi sanoa oppineeni mitään uutta aknesta, sillä oon käyttänyt varmaankin satoja tunteja netissä aknenhoito-ohjeita etsien, mutta poikkeuksellisesti tää valoi mulle jotenkin uskoa itseen!
Muistin pitkästä aikaa, että se, että mulla on akne, ei tee musta rumaa, ja että loppuenlopuksi mä olen lähinnä itse se, joka tästä tekee suuren ongelman. Kauneusintoilijana ei toivoisi mitään enemmän kuin täydellistä ihoa, mutta niillä mennään mitä on saatu! :)
Kiitos todella paljon tästä postauksesta, pus! ♥

Mirka kirjoitti...

Voi kiitos ihanasta palautteesta! :) Ihanaa joulun odotusta sinulle!