Memory

Päivä 1 - Esittele itsesi   Päivä 2 – Eka rakkaus

Päivä 3 – Minun vanhempani   Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään

Päivä 5 – Mitä on rakkaus?  Päivä 6 – Minun päiväni

Päivä 7 – Paras ystäväni   Päivä 8 – Se hetki

Päivä 9 – Uskoni   Päivä 10 – Päivän asu

Päivä 11 – Sisarukseni   Päivä 12 – Käsilaukussani

Päivä 13 – Tällä viikolla   Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?

Päivä 15 – Unelmani   Päivä 16 – Eka suudelmani

Päivä 17 – Mieleisin muistoni   Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni

Päivä 19 – Kaduttaa   Päivä 20 – Tässä kuussa

Päivä 21 – Toinen hetki   Päivä 22 – Tämä järkyttää minua

Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin

Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään

Päivä 25 – Ensimmäinen   Päivä 26 – Pelkään

Päivä 27 – Suosikkipaikkani   Päivä 28 – Ikävöin

Päivä 29 – Tähän pyrin   Päivä 30 – Soittolistallani

Päivä 31 – Viimeinen hetki

Päivä 16 – Eka suudelmani

 Tää on aikaa vaikee aihe, koska en kyllä tosissanikaan meinaa muistaa. Pahoin pelkään, että ensimmäinen suudelma oli lähinnä joku pusu Bäkkäreitten poikien julisteeseen :D Ei vaan taisin olla ylä-asteen seiskalla..Sillon ku kaikki pojat alko kiinnostaan ja muka seurusteltiin jotain 2 viikkoa ja erottiin.. Sit otettiinki siitä edellisen poikkiksen kaveri ja oltiin sen kans 2 viikkoo :D Huh huh.

 Päivä 17 – Mieleisin muistoni

 Mun mieleiset muistot liittyy tosi paljon mun lapsuuteen tietysti. Ihaniin ja välillä ei niin ihaniin sisaruksiin ja meidän leikkeihin. Naapurin lasten kanssa oltiin kans kauheesti tekemisissä. Mutta yks muisto on yli muiden ja yhtä kaipaan maailman eniten:

Mun ikiomaksi ostettu rakas koira Pinkki. Sain sen 3 tai 4-vuotiaana ja keksin aivan itse sille nimen. Se oli maailman osuvin nimi. Pinkki oli siis karkeakarvainen mäyräkoira ja todella viisas. Se oli rakastavin koira ikinä. Jos itketti, niin se tuli lohduttamaan. Pinkillä ei ikinä teetetty pentuja, mutta se oli maailman parhain äiti kahdelle kissalle ja Piinalle. Meidän kissat jopa imi tissiä Pinkiltä ja Pinkki pesi niitä niinku oikeat äidit. Pinkki rakasti lapsia eikä ikinä tehny mitään pahaa lapsille. Paitsi, poikkeuksena: jos joku muu, kuin meidän perhe yritti ottaa sen talutushihnaa, niin se saatto näykkästä sormesta :D 

Pinkki oli myös kova näyttämään oman mielipiteensä, jos se jätettiin yksin kotiin. Se oli aina repiny oven eteen jonku tyynyn tai pehmolelun, jos se jäi yksin. :D Se söi elämänsä aikana 7 suklaalevyä ja eli pitkään. Ei kannata siis huolestua, jos muutama pala menee koiralla suusta alas ;D Lenkille lähdettäessä se oli ihan vauhkona. Mennessä se veti ku peijoona, tullessa sitä sai vetää perässä :D Risteyksessä se aina katso taakse ja piti näyttää suuntaa mihin käännytään... Pinkki veti myös potkukelkalla todella lujaa :D Pinkkiä käytettiin näyttelyssä, mutta sillä oli naisten yleisin vika; liian leveä peppu. Pinkki myös kakkasi keskelle näyttely-ympyrää ja tuomari siivosi kakat. 

Pinkki oli myös joskus hyvä metsäkoira, joskus taas se ei jaksanu lähteä mihinkään vaan istu nuotiolla isän kanssa :D Pinkki oli pienempänä vähä ärhäkkäämpi tän suhteen. Myöhemmin todella laiska. Pinkki ei pitäny meidän kissoja kissoina, vaan jos sanoit että "KISSA", niin se juoksi ikkunaan ja katso ulos. Oikeitten kissojen jahtaaminen oli sen lemppari puuhaa. 

Jouluna haudalle lähtiessä Pinkki jäi usein yksin kotiin. Se oli menny lahjakasan ääreen ja alkanu kaivamaan omaa pakettia. Ilmeisesti sellainen oli sen omasta mielestään löytyny. Kun me tultiin kotiin, ulko-oven edessä oli luistimien teräsuoja-paketti auki revittynä :D FAIL! Ilmeisesti paketti oli näyttäny just samalta, ku luupaketti. Pinkki tiesi aina millon on joulu ja se tiesi aina, että sillon se saa ainakin luun.

Iän myötä Pinkillä alko kuulo huonontuun huomattavasti. Sillä oli tapana kaivaa kaikkea mahdollista. Tottakai, onhan mäyräkoirat sellasia! Se kaivo aina sen oman kopin alustan niin, että pelkästään nurkat piteli sitä koppia pystyssä ja alla oli aivan jumalaton kuoppa. Se opetti myös meidän Piinan kaivamaan samanlailla. Ja Piinahan on beagle. Sillä oli kuitenkin tapana juoksuremmissä kaivaa kuoppaa meidän terassin alle :D Ja ku sillä huonontu kuulo, niin isä sai aina huutaa miljoona kertaa sille, että "PINKKI LOPETA!" eikä tehonnu. Loppujen lopuksi sitä piti käydä koputtamassa selkään.. Sitte se huomas, että jäi pahanteosta kiinni :D

Pinkki kuoli 14-vuotiaana. Sillä tuli massuun kasvain. Eläinlääkäri sano, että se saa elää niin kauan, kun sen häntä heiluu ja elämä on mielekästä. Yhtenä päivänä, kun tulin koulusta, se ei tullu ovelle vastaan. Osku tuli sanomaan mulle, että "Pinkki on menny koirien taivaaseen". Iskä oli käyttäny Pinkkiä piikillä ja päästäny Pinkin tuskistaan kaikkien koiraenkeleitten luokse. Pinkki kattelee mua varmaan nyt tuolta pilven reunalta, heiluttaa häntää ja nauraa sillä omalla erikoisella tavallaan. Se näyttää hampaita, mutta heiluttaa hirveesti häntää. Onhan se sentään kaikkien aikojen parhain koira!

Tällä hetkellä mulla on kauhea koirakuume

ja haluaisin jonku ihanan pikku koiran :(

Mirris